Suomen rahahistoria -kokonaisuus
Alkuperäisrahoja ja muistomitaleita 24 karaatin kultauksella
Suomen markka syntyi jo vuonna 1860, jolloin maamme kuului vielä Venäjän keisarikuntaan. Oman valuutan saaminen oli aikoinaan merkittävä askel kohti suomalaisten suurinta haavetta, itsenäistymistä, joka toteutui tosin vasta vuonna 1917. Suomen itsenäistyessä markka oli ehtinyt olla kiinteä osa suomalaisten elämää jo yli 50 vuoden ajan.
Tänä vuonna maassamme vietetään Suomen markan 150-vuotisjuhlavuotta. Merkkivuoden kunniaksi Sinulla on nyt mahdollisuus varmistaa itsellesi uusi Suomen markan historiaa kertaava kirja, joka sisältää kaikki markan tärkeimmät tapahtumat aina valuutan syntymästä euron käyttöönottoon saakka.
Ajankohtainen aihe – rajoitettu saatavuus
Suomen markan juhlavuoden kunniaksi koottu kirja saanee arvostetun aiheensa ansiosta suomalaiskeräilijät liikkeelle. Kyseessä on nimittäin ensimmäinen kerta, kun Suomen markan historia kootaan yksiin kansiin näin upealla tavalla.
- Kunnianosoitus 150-vuotiaalle Suomen markalle.
- Alkuperäisiä käyttörahoja ja kullattuja muistomitaleita.
- Autenttisia valokuvia ja selkeästi etenevä teksti.
- Näyttävä keräilykokonaisuus – saatavilla vain Suomen Monetasta.
Käytä siis Sinulle tarjoutunut tilaisuus hyväksesi, mutta pidä kiirettä – tilaukset hyväksytään niiden saapumisjärjestyksessä. Suomen Moneta maksaa toimituskulut puolestasi.
Kunnianosoitus 150-vuotiaalle Suomen markalle






